Hanne Honkanen

Hanne Honkanen ylittää aavikkoa Iranissa.

Hanne Honkanen ylittää aavikkoa Iranissa.

 

Heinolasta lähtöisin oleva Hanne Honkanen, 27, starttasi pitkän pyörämatkan Istanbulista kohti Keski-Aasiaa yhdessä poikaystävänsä Ramonin kanssa. Määränpäänä oli aluksi Kazakstanin suurin kaupunki, Almaty. Matka jatkui kuitenkin pidemmälle ja reilun kymmenen tuhannen poljetun kilometrin jälkeen pariskunta on Kiinassa. Uutena päämääränä on Bangkok ja matka jatkuu sieltä Uuteen-Seelantiin.

 

Taustaa

Kerro hieman pyöräilyhistoriastasi?

Rehellisesti sanottuna minulla ei ole pyöräilyhistoriaa. Ennen tätä matkaa olin lähinnä polkenut työpaikan, koulun ja kodin välillä. Malesiassa matkustaessani tein pari päivämatkaa paikallisen pyöräilijän kanssa, mutta kilometrit jäivät silloinkin alle viidenkymmenen. Pyörä ja pyöräily on ollut minulle tapa liikkua paikasta toiseen, ei siis mitään erityistä. Pyöristä en ennen matkaa tiennyt tuon taivaallista. Tiesin miten pumpata ilmaa renkaisiin ja that’s it.

Miten tutustuit pyörämatkailuun?

Kolme ja puoli vuotta sitten työskentelin Pohjois-Islannissa majatalossa, jonka yhteydessä oli leirintäalue. Leirintäalueella telttaili usein pyörämatkailijoita. Ajattelin, että he ovat urheiluhulluja, jotka rakastavat ylämäkiä vastatuulessa. Nykyinen poikaystäväni on yksi noista hulluista, ja tutustuttuani häneen paremmin aloin ymmärtää, että pyörämatkailu ei todellakaan ole vain urheilullisille ja että kaikenlaiset ihmiset erilaisine taustoineen ovat valinneet pyörän matkansa kulkuneuvoksi.

Mikä motivoi lähtemään pitkälle reissulle?

Poikaystävälläni oli unelma pyöräillä Keski-Aasian halki, kun tapasimme. Hänen pyöräreittinsä muuttui kuitenkin Pohjois-Eurooppa painotteiseksi suhteemme alettua ja unelmien toteuttaminen lykkääntyi. Minä en tuntenut vielä tuolloin suurta kutsumusta Keski-Aasian suuntaan saati pyöräilyyn. Joulun alla 2011 rupesin kokoamaan lahjakirjaa poikaystävälleni oppaaksi hänen tulevalle pyörämatkalleen, ja kahlatessani matkakirjallisuutta aloin innostua Keski-Aasiasta itse! Vahvin motivaattorini oli kuitenkin suhteemme. Halusin toteuttaa unelmia yhdessä – en erikseen – kuten olimme tähän asti tehneet.

Milloin aloitit retken suunnittelun?

Jonkinlainen suunnitelma oli Ramonin mielessä muhinut jo vuosia. Minä rupesin suunnittelemaan tarkempaa matkareittiä joulukuussa 2011.

 

Varusteet

Miten päädyit valitsemaan retkipyöräsi? Oletko ollut valintaan tyytyväinen?

Pyöräni on maastopyörä. En valinnut pyörääni itse, koska en todellakaan tiennyt millaisia asioita minun pitäisi ottaa valinnassa huomioon. Serkullani on pyöräliike Mäntsälässä ja hän yhdessä Ramonin kanssa kasasi minulle sopivan pyörän. Tärkein valintakriteeri oli, että pyörämme olisivat Ramonin kanssa yhteensopivat varaosien jne. suhteen. Koska Ramon polkee myös maastopyörä ja tuntee maastopyörät kuin omat taskunsa, oli valinta luonnollinen.

Jos teemme näinkin pitkän pyörämatkan uudestaan, todellakin harkitsemme retkipyöriä. Tai mitä luultavimmin hankimme sellaiset. Maastopyörät ovat erilaisia tarkoituksia varten, ei pitkiä maantiejaksoja. Toisaalta Pamirin vuoristossa ja Kiinassakin monin paikoin olemme olleet erittäin tyytyväisiä maastopyöriimme ja erityisesti joustokeuloihimme.

Mitkä ovat olleet hyödyllisimpiä varusteita matkalla? Lähtikö mukaan jotain epäkaytännöllistä tai turhaa?

Steripen. Pieni kynämäinen veden puhdistaja. Nappia painamalla kynään syttyy UV-valo, joka tappaa bakteerit ja virukset alle minuutissa / litra. Loistavaa! Maku ja ulkonäköhaittoja putkilo ei tosin poista. Olemme säästyneet steripenin avulla muovipullomeriltä emmekä ole sairastelleet. Toinen upea varuste on ollut Haltin ultrakevyt ja pieneen pakkautuva sadetakki. Ei ole vielä rankkasateista ja lumituiskuista huolimatta pettänyt, eikä vie tilaa! Kolmas, todellakin luksusvaruste, on espressokeitin. Pienin mahdollinen. Ostin sen Kirgiisiasta, kun kyllästyimme pikakahviin. Ei paina montaa grammaa ja tuottaa sanoinkuvaamattomia onnentunteita aamutuimaan tai keskipäivän auringossa vuorenrinteillä kahvitellessa!

Mitään epäkäytännöllistä ei lähtenyt mukaan. Ramon antoi vinkiksi ennen matkaa (jo kokeneena pakkaajana edellisiltä pyörämatkoiltaan), että laske matkatavarat grammoina. Yllättäen olen havainnut verratessani kantamuksiani kaltaisieni matkatavaroihin olevani kaikista keveimmällä varustuksella matkaava naisihminen!

Millaisia teknisiä ongelmia sinulla on ollut matkan aikana?

Pyörissämme on levyjarrut. Niiden kanssa on aina säätämistä. Varsinkin jos joutuu irroittamaan kiekon syystä tai toisesta. Vaihteiden kanssa on ollut myos pientä säätämistä, mutta muuten pyörä on kulkenut kuin rasvattu. Ja rasvattu se onkin! Yritämme pitää pyörät hyvässä kunnossa puhdistamalla ja huoltamalla niitä jatkuvasti välttääksemme suuret pikkuhiljaa kertyvät ongelmat.

 

Hannen pyörä kanjonin reunalla Kazakhstanissa.

 

 

Matkalla

Matkustat yhdessä kumppanisi kanssa. Miten yhteiselo on sujunut?

24 tuntia vuorokaudessa yhdessä kenen tahansa kanssa kuukausien ajan on haastavaa. On uskomattomia, huikeita yhdessäolon hetkiä, ja niitä, kun kumpikin on valmis pakkaamaan kassit ja sanomaan hyvästit ikuisiksi ajoiksi. Matkalla olo on jatkuvaa kompromissia. Luonnollisestikin meillä on toisinaan erilaisia mielipiteitä matkareitistä, ”oikeasta” suunnasta, rahankäytöstä ja muista tavallisista arkisista asioista. Väsymys, nälkä ja vieras kulttuuri kärjistävät usein mitättömät erimielisyydet. Toisinaan riidoista syntyy jotain hyvääkin. Iranissa, keskellä keskipäivän kuumuutta pikkukaupungin syrjäisella kujalla, yritimme päästä yhteisymmärrykseen suunnasta niin kiivasti, että paikallinen mies tuli väliimme tyynnyttelemään. Hän ei puhunut englantia, mutta elekielellä kehotti meitä tulemaan hänen puutarhaansa. Ajattelin, etta hän halusi meidät pois kadulta, koska äänensävymme olivat kieltämättä huomiotaherättäviä. Kun emme kuitenkaan vastanneet kutsuun myöntävästi, hän kutsui vaimonsa minua tyynnyttämään. Minuutteja myöhemmin annoimme periksi ja päädyimme sisälle prameaan taloon. Peseydyimme ja virvokkeita tuotiin tarjotin tarjottimen perään ja päivällinen tarjoiltiin vastalauseita kuulematta. Kommunikoimme sanakirjojen avulla ja kohtalo johdatti meidät heidän kesämökilleen ylös vuoristoon paikallisesti kuuluisan tiheän metsän halki (jota koko aikaisempi riitamme oli koskenut!). Kokemus vuoristossa oli huikea ja yksi ehdottomista kohokohdista Iranissa.

Kuinka tarkasti suunnittelitte matkareitin etukäteen?

Suunnittelimme reitin suurpiirteisesti. Toisten pyöräblogeja lukemalla ja omia mielenkiinnon kohteita seuraamalla piirsin matkareitin Turkista Kazakhstaniin. Lopulta päädyimme seuraamaan reittiä yllättävän tarkasti ja pysyimme aikataulussakin. Kiina tuli tavallaan ekstrana eikä meillä ollut paljon aikaa sita sen enempää suunnitella. Parhaillaan yritämme suunnitella reittiä Kiinasta eteenpäin. Matkan aikana suunnittelu on hankalampaa kuin ennen matkaa. Toisaalta nyt Kiinan turistirysissä olemme tavanneet paljon Etelä-Aasiasta tulevia matkalaisia, joilta olemme saanneet hyödyllisiä vinkkejä ja kuulleet matkakertomuksia.

Mitkä ovat olleet hienoimpia hetkiä matkalla?

Hienoimmat hetket tulevat yllättäen. Turkissa ensimmäisen ylitetyn todellisen vuoren huipulta alas aamuauringossa. Näkoala oli todellakin kiipeämisen arvoista. Iranissa autiomaan keskeltä paljastuva kylä, jossa sattumalta täydellistä englantia puhuva nuori nainen kysyi: ”Haluatteko aamiaista?”. Tajikistanissa polkeminen yhdessä toisten pyöräilijöiden kanssa, vaikka aluksi vastustinkin ryhmäpyöräilyä! Kirgiisiassa kaikkien siviilisotien ja Pamirin vuoristojen ja erämaiden jälkeen Osh ja PIZZA!

Mistä maista olet pitänyt eniten? Minne et matkustaisi uudestaan?

Olen pitänyt kaikista maista. Kaikki ovat erilaisia luonteeltaan, vaikka paljon yhtäläisyyksiäkin on. Turkki oli ehdottomasti paras pyöräilijän näkökulmasta. Tiet Mustan meren rannalla olivat hyvässä kunnossa eikä liikennettä ollut ruuhkaksi asti. Kylä ruokineen tai moskeija vesineen ei ollut koskaan liian kaukana. Iran oli ehdottomasti ykkönen ihmisten suhteen. Uskomattomia kohtaamisia. Tajikistan ja erityisesti Pamirin vuoristot maisemiltaan. Turkmenistaniin en näe mitään syytä palata.

Oletko pitänyt blogia tai päiväkirjaa matkan aikana?

Pidän päiväkirjaa. Kirjoitan tavallisessa elämässäni joka päivä, enkä kai voisi elää ilman kirjoittamista. Emme kanna tietokoneita matkallamme, mutta kynä ja pienet vihkoset ovat olleet riittäviä tähän asti. Usein pitkän pyöräilypäivän päätteeksi en edes jaksaisi kirjoittaa muuta kuin muutaman lauseen.

Kerro parhaista makuelämyksistä matkalla? Mikä on bravuurisi kenttäkeittiössä?

Keski-Aasia ei ole tunnettu herkuistaan. Ruoka on siellä ruokaa ja yksitoista vuotta kasvissyöjänä kohtasin haasteellisia kuukausia. Käytännöllisesti katsoen vaihtoehdot olivat: joko syöt mitä tahansa tai et syö mitään. Valitsin ensimmäisen vaihtoehdon. Paras ruoka oli ehdottomasti Turkissa. Ihaninta oli pysähtyä kymmenen aikaan aamulla leipomoon turkkilaiselle kahville ja pienelle baklavalle! Iranissa kotikeittiöistä saimme toisinaan uskomattomia antimia. Erityisesti ”savustettu munakoisomössö” oli taivaallista. En todellakaan muista persialaista hienoa nimeä tälle ruoalle! Kiina on myös hyvä ruoan suhteen.

Kokkaamme itse melkein kaikki illalliset ellemme ole kaupungissa. Bravuuri on jonkinlainen intialaistyyppinen curry: mausteita (upea valikoima Iranista ja Keski-Aasiasta!) linssejä, perunaa, porkkanaa, ketsuppia tms. jos sattuu olemaan ja riisiä. Vähintään 50 prosenttia kantamuksistani sitten Keski-Aasian on ollut ruokatarvikkeita! Meillä on aina laukussa riisiä ja linssejä, suolaa ja pippuria, teetä ja joitakin kuukausia sitten päätin, että laukussa pitää aina olla myös salainen suklaavarasto!

 

Leiri lumisessa Pamirin vuoristossa.

 

Ongelmatilanteet

Kerro hankalimmista pyöräilyolosuhteista?

Hankalin on ehdottomasti voimakas vastatuuli. Ylämäet eivät haittaa ja ihmisten kanssa pääsee aina jotenkin sopuun, mutta tuulta ei vain voi voittaa! Turkmenistanissa meillä oli vastassa tuuli, paahtava +50 asteen aurinko, vain kappanapensaita satunnaisesti tilkkua varjostamassa, kahvila tai kauppa (vettä) sadan kilometrin etäisyydellä toisistaan, täyspaska tie (siis todella todella huonokuntoinen tie), viisi päivää aikaa polkea reilu 500 kilometriä ja ylittää raja Uzbekistaniin. Kun tähän soppaan lisätään vielä äkkiarvaamaton sairastuminen, voidaan puhua jo hankalista pyöräilyolosuhteista. Sairaalan, korruptoituneiden viranomaisten ja painostavien päivien päätteeksi, selvisimme lopulta.

Matkalle on mahtunut varmasti myös muita vaikeita hetkiä. Millaisia ne ovat olleet?
Turkmenistanin jälkeen ajattelimme, ettemme saata kohdata enää mitään yhtä kamalaa. Tajikistanissa, Khorogin kaupungissa, jouduimme kuitenkin kohtaamaan pelkomme jälleen. Lepo rennossa majatalossa katkesi aamuyöllä tulituksen paukkeeseen. Olimme keskellä sisällissotaa – täysin tietämättöminä siitä miksi, miten, milloin ja mitä tulisi tapahtumaan. Reilu vuorokausi myöhemmin verinen mies ilmoitti meille muutaman tunnin tulitauosta ja kymmenen pyörämatkailijan ryhmänä jätimme taaksemme tuhoutuneet rakennukset, luotien täplittämät tiet ja shokkitilaiset paikalliset.

Oletko kohdannut naisena ahdistelua tai epäsopivaa käytöstä?

Tällä matkalla en ole. Yksin aikaisemmin reppureissaajana paljonkin. Olen ajatellut, että ehkä miehet ovat varautuneempia ja pitävät enemmän etäisyyttä, kun matkustan yhdessä kumppanini kanssa. Huomaan eron jo siinä, kun menen vaikka yksin torille tai kauppaan. Miehet tulevat heti juttelemaan ja jopa kosimaan! Ramonin kanssa liikkuessa paikalliset usein haluavat poseerata kanssamme kuvissa. He kiertävät kätensa Ramonin ympärille, mutta varovat hipaisemastakaan minua! Erityisesti Iranissa miehet hädin tuskin puhuivat minulle, mikä ei toisaalta myöskään ollut mukava tunne. Ikään kuin en olisi ollut läsnä lainkaan. He saattoivat kysellä kysymyksiä minusta, mutta odottivat vastausta Ramonilta. Eräs mies, jonka kanssa ystävystyimme pyysi anteeksi bussiasemalla hänet hyvästellessämme, ettei voinut halata minua, koska se ei olisi ollut paikallisesti hyväksyttävää. Myös Turkissa monin paikoin miehet eivät suostuneet kättelemaan minua.

 

Hanne ja Ramon poistuivat levottomasta Khorogista kymmenen pyöräilijän joukon mukana.

 

Lopuksi

Onko matka mielestäsi muuttanut sinua?

Matka muuttaa aina kulkijaa. Sitä ei ehkä itse tiedosta, mutta jokainen ihminen, jonka olen tavannut ja jokainen tie, jota olen kulkenut, on tehnyt minuun jonkinlaisen vaikutuksen. Kaipa sitä tulee avoimemmaksi, vastaanottavaisemmaksi, hyväksyvämmäksi. Meillä on kuitenkin vain tämä yksi elämä. Matkalla muistan sen monesti, ja ajattelen, että minun pitäisi myös siksi arvostaa sitä. Ei vain omaa elamääni, mutta myös toisten. Kaikkea tätä elämää ympärillämme. Ehkä hetkellisyys on tullut myös konkreettisemmaksi. Se, että ei ole mitään muuta kuin se, mitä on nyt. Toisaalta olen hyvin tietoinen omasta onnekkuudestani. Matkustaessani maailman niissä maissa, joissa suurin osa ihmisistä ei ole jättänyt koskaan kotikyläänsä, tunnen olevani jotain erityistä, vain siksi että olen sattunut syntymään Suomeen. Me todellakin elämme hyvässä maassa hyvää elämää. Matkallani olen saanut niin paljon ja toivon että voin antaa edes pienen palasen takaisin – mitä ikinä se tuleekaan olemaan.

Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on?

Tulevaisuus. Kysymys, joka on ollut viime aikoina paljon tapetilla. Voisin sanoa, ettei minulla ole suunnitelmia. Ja toisaalta totta kai meillä on suunnitelmia. Paljon riippuu ilmiösta nimeltä TYÖ. Pitkän matkan päätteeksi sitä on usein pennitön. Enkä minä ole poikkeus. Eläminen tällä pallolla vaatii jonkinlaista toimeentuloa. Näillä näkymin lennämme maaliskuussa Bangkokista Uuteen-Seelantiin ja yritämme työllistää itsemme ainakin pariksi kuukaudeksi. Muutto Indonesiaan Ramonin työn myötä saattaa olla edessä myöhemmin ensi vuonna. Tai kuka tietää, ehkä löydämme taianomaisesti töita Suomesta ja asetumme sinne.

Millaisia neuvoja antaisit pitkää pyörämatkaa suunnitteleville?

Päättäväisyys, sinnikkyys ja motivaatio ovat ainoat todelliset eväät, joita tarvitset. Olen tavannut matkalla niin monenlaisia pyörämatkailijoita, joten en usko, että se millaisella pyörällä poljet, millaisia laukkuja kannat tai minkä reitin valitset, on loppujen lopuksi väliä. Toki varusteet vaikuttavat matkan sujuvuuteen ja mukavuuteen, mutta todella, sinun täytyy vain haluta matkata pyörällä ja se on mahdollista. Viimeksi poljimme yhdessä muutaman kiinalaisen miehen kanssa. Yksi heistä oli sairauden myötä menettänyt jalkansa ja osan selästään. Hän polki siis tekojaloin ja paikatuin selin. Hän ei ollut kovin nopea, mutta mitä sitten. Hän oli päättänyt polkea Kiinan halki ja sen hän myös teki.

 

Kuvat: Hanne & Ramon

Leave a comment

Facebook

Pikavalikko

Yhteistyössä