Kaisa & Christoffer Leka

Kaisa Leka pyörämatkalla Islannissa.

Kaisa Leka pyörämatkalla Islannissa.

Kaisa ja Christoffer Leka innostuivat pyörämatkailusta vuonna 2006 ensimmäisen kotimaassa tehdyn reissun jälkeen. Tähän päivään mennessä he ovat tehneet yhdessä useita pitkiä pyörämatkoja eikä kipinä näytä sammuneen vieläkään, sillä uudet matkat ovat haaveissa heti kotiin palatessa. Pyöräily näkyy myös pariskunnan taiteessa ja he ovat julkaisseet muun muassa pyörämatkailuaiheisen sarjakuvatrilogian. 

 

Esittely

Kertokaa hieman pyöräilyhistoriastanne?

Kaisa polki lapsena ja nuorena ahkerasti kouluun, mutta jalkojen kivut, jotka johtivat amputaatioon, aiheuttivat pyöräilyyn tauon 2000-luvun vaihteessa. Heti proteesit saatuaan Kaisa opetteli uudestaan pyöräilemään, mutta innostui ajamaan pidempiä lenkkejä vasta vuoden 2005 paikkeilla Christofferin hankittua ensimmäisen maantiepyöränsä. Kaisa ei halunnut istua kotona odottelemassa, että Christoffer tulisi takaisin lenkiltä, vaan lähti sisukaasti mukaan kasvattamaan kuntoa ja lihasvoimaa.

Christofferin pyöräilyhistoria on melko tavallinen, lapsena pyöräiltiin veljen kanssa enemmän, mutta teini-ikään tullessa kuvioihin astui skeittilauta, joka sitten vei mennessään. Pyöräilyyn tuli oikeastaan yli kymmenen vuoden tauko. Vasta noin 25-vuotiaana pyöräily alkoin hiljalleen löytyä uudelleen, ja silloinkin enemän sattumanvaraisena ja lyhyenä lenkkeilynä. Joku voima ajoi kuitenkin pyörän päälle, ja jo pian Christoffer löysi itsensä pyöräilemästä yhä useammin koti-Porvoosta Helsinkiin.

Jostain syystä matkanteko vain oli kovin hidasta. Erityisesti ohikiitävät maantiepyöräilijät ärsyttivät kovasti maastopyörällä tahkoavaa aloittelijaa. Vian oli oltava kalustossa! Niinpä säästöpossu tyhjennettiin, ja rahat vaihtuivat Velosportissa uutuutta kiiltävään Olmoon. Vauhti ei noussut ihan muiden pyöräilijöiden tasolle (vika ei ihme kumma ollutkaan pelkästään kalustossa!) mutta pyöräily muuttui selvästi hauskemmaksi. Ja vauhti kasvoi joka lenkillä. Tästä pisteestä ei enää ollut paluuta jalankulkijaksi.

 

Miten tutustuitte pyörämatkailuun?

Kesällä 2006 olimme silloin tällöin pyöräilleet Helsinkiin Porvoosta ilman sen kummempia kommelluksia, joten päätimme kokeilla jotain uutta. Olimme kuulleet, että Strömfors Brukissa (Ruotsinpyhtäällä) sijaitsee pieni majatalo, joka kaiken lisäksi oli vanhimpia Suomessa pystyssä olevia savirakennuksia. Siinne siis! Pakkasimme tavarat Christofferin veljeltä lainaamaamme kärryyn, ja oppaaksi repäisimme puhelinluettelosta kartan. Tämä oli ensimmäinen virheemme.

Aluksi matka sujui ongelmitta, mutta Loviisan kohdalla, kun tarkoituksenamme oli liittyä isommalle tielle, oli rampissa pyöräily kielletty -kyltti. Toinen virheemme oli uskoa siihen. (Myöhemmin opimme, että kaiken järjen vastaisesti joissakin liittymissä on kiellettyä pyöräillä rampilla, mutta tiellä saa kyllä liikkua pyörillä!

Lainkuuliaisina päätimme kuitenkin noudattaa kieltoa, ja lähdimme etsimään kiertotietä. Se ei ollut aivan helppoa, sillä kartan tarkkuus jätti melkoisesti toivomisen varaa. Niinpä löysimme itsemme pian alati pienenevältä traktoripolulta, jonka päämäärästä ei meillä ollut mitään varmuutta. Aurinkokin alkoi laskea, ja hyttyset ilmaantuivat ilahduttamaan meitä. Lopulta työnsimme pyöriämme kasvillisuuden keskellä kiroillen.

Onneksemme traktoritie kuitenkin avautui taas isommaksi asvaltoiduksi väyläksi, ja mikä parasta, johti meidät oikealle tielle. Ehdimme juuri ja juuri majatalolle ennen sen sulkemista. Ostimme kioskista litran jäätelöpaketin, jonka jaoimme puoliksi urotekoamme juhlistaaksemme. Takana oli sentään noin 70 kilometriä matkaa!

Seuraavana päivänä palasimme kotiin innosta puhkuen, joskin hiukan parempia teitä. Kaikista kommelluksista huolimatta näiden kahden päivän aikana syntyi kaiksi pyörämatkailijaa. Kotiin tultuamme Christoffer poimi hyllystä karttakirjan, ja ilmoitti, että seuraavana kesänä matkaisimme Jäämerelle.

 

Pitkällä matkalla joutuu pyöräilemään vaihtelevissa sääolosuhteissa. Tässä esimerkki Islannista.

Pitkällä matkalla joutuu pyöräilemään vaihtelevissa sääolosuhteissa. Tässä esimerkki Islannista.

 

Miten pyörämatkat mahtuvat freelancereiden arkeen? 

Christoffer työskentelee graafisen suunnittelun opettajana, ja kaikkihan tietävät opettajien kesälomat! Kaisa taas on freelancer ja on pystynyt vaikuttamaan itse aikatauluihinsa niin että tekee talvisin töitä hartiavoimin ja pääsee kesällä irroittautumaan. Teemme myös lehtijuttuja reissuista, joten ne ovat tavallaan yhdistettyjä työ- ja hupimatkoja.

 

Mistä olette saaneet ideat matkakohteisiin?

Christoffer keräilee (lähinnä hamstraa) vanhoja kirjoja. Erityisesti karttakirjat ovat suosikkeja. Niinpä kodistamme löytyy vinoja pinoja karttakirjoja, joista suuri osa on painettu ennen sotia. Aina syksyn pimeyden laskeutuessa Christofferin löytääkin kirja kädessä mittailemassa mitä epätieteelisimmällä tavalla sattumanvaraisten kohteiden etäisyyksiä toisistaan. On huomioitava, että suurinta osa kirjassa esiintyvistä maista ei enää ole olemassa.

Jostain syystä meri on noussut toistuvaksi teemaksi matkoillamme. Olemme pyöräilleet Jäämerelle, Välimerelle, Vienanmerelle, Mustallemerelle ja niin edelleen. Toinen teema ovat jännät maat tai alueet, joissa emme välttämättä ole aikaismmin käyneet. Viime aikoina suuri itä on ollut matkojemme kohteena, mutta Kaisa vaatii, että seuraava matkamme kohde on jotain läntisempää.

Matkakohteita valitessa emme myöskään unohda tuttujakan maita, joita haluamme kokea uudella tavalla. Kaikki siis käy. Jokaisen mutkan takanahan tunnetusti odottaa uusi seikkailu!

Varusteet

Olette valinneet matkoillenne maantie- ja cyclocross-pyörät. Miksi näin? Oletteko olleet tyytyväisiä valintaanne?

Ryhdyimme tavallaan pyörämatkailijoiksi ikään kuin vahingossa. Pidimme pyöräilystä, ja halusimme pyöräillä enemmän. Omat lähitiet oli koluttu jo niin moneen kertaan, että alkoi tehdä mieli kauemmaksi. Emme kuitenkaan tunteneet ketään muita pyörämatkailijoita, emmekä tienneet millaisilla varusteilla he liikkuivat. Meillä oli jo maantiepyörät, ja ne ne olivat mukavan nopeita. Joten miksei lähteä matkaan niillä?

Vasta muita pyörämatkailijoita kohdatessamme ymmärsimme, miten poikkeuksellinen valintamme ainakin tuolloin oli. (Nykyään erityisesti cyclocrosseja näkyy pyörämatkailijoilla huomattavsti enemmän.) Valintaamme jopa ihmeteltiin – miten tuollaisella pyörällä voisi lähteä matkaan? Ja eikö kärryn kiinnittäminen italialaiseen kilpuriin ole pyhäinhäväistykseen verrattava rike? Meillä kahdella on aina ollut tapana tehdä niinkun itse koemme parhaaksi, liikoja stressaamatta muiden mielipiteistä. Silloin ei ainakaan voi syyttää ketään muuta epäonnistumisistaan.

Meille maantiepyörät ovat osoittautuneet hyviksi valinnoiksi – ne on tehty kestämään kovaakin ajoa, ovat osiltaan laadukkaita, ja tekniikaltaan kuitenkin melko yksinkertaisia. Lisäksi ne ovat kevyitä kantaa – seikka, jota pyörämatkailijan ei kannata lainkaan väheksyä.

 

Pyöräsponsorinne ovat vaihdelleet reissujen välillä. Mikä tähän on ollut syynä?

Meitä ovat eri aikoina ja eri matkoilla tukeneet niin Focus, Ridley ja Nishiki. Monesti firmat ovat kuulleet matkasuunnitelmistamme, ja tahtoneet olla mukana tukemassa hankkeita, joita pitävät itselleen kiinnostavina ja mielekkäinä. Esimerkiksi Focuksella oltiin kovinkin innostuneita neljän naisen (ja heidän kokkinsa) matkasta Murmanskiin. Kaiketi pyörämatkailu Venäjän suuntaan oli saksalaisille eksoottinen ajataus. (Samasta syystä saksalainen Tour Magazinekin päätti tilata meiltä pidemmän kuvareportaasin seikkailustamme.)

Nishiki on kuitenkin tahtonut sitoutua laajempaan ja pidempään yhteistyöhön ja olemme siitä iloisia! Viime vuonna pyörilimme siis Nishikeillä Odessaan, ja tänä kesänä on tarkoitus kiertää samoilla pyörillä läntinen osa Itämerta. Road Carbonit eivät juurikaan viime vuoden reissussa rähjääntyneet, pyöristä on vaikea uskoa, että niillä on ajettu jo melkein 5000 kilometriä.

 

Leiri upeissa maisemissa.

Leiri upeissa maisemissa.

 

Mukananne kulkee yleensä Bob Yak -peräkärry. Mitkä ovat mielestänne kärryn etuja? Entä haittoja?

Bob tuli meille puolivahingossa, koska Christofferin veli oli sellaisen jostain itselleen hankkinut. Kun sitten lainasimme kärryä ensimmäiselle yöpymismatkallemme ihastuimme siihen oitis. Meillä ei kuitenkaan ole kokemusta pyörälaukuista, joten emme voi verrata tavarankuljetustapoja keskenään. Kärry on ollut oiva matkakumppani, eikä meillä ole ollut mitään syitä harkita muita menetelmiä.

Osa valinnastamme selittyy meidän kahden välisellä pienellä anatomisella erolla – Kaisalla kun ei ole luomujalkoja. Tästä syystä menoa tasoittaa se, että Christoffer kantaa suurimman osan kuormasta. Näin matkanteko sujuu samassa tahdissa, ja molemmilla on parempi mieli. Pyörälaukut eivät välttämättä tarjoaisi samaa kuljetuskapasitettiä sijoitettuna vain yhden pyörän päälle.

Bob myös kulkee vaivatta mukana, eikä sitä ylämäkiä lukuunottamatta käyttössä juuri huomaakaan, kunhan vain totuttelee hiukan erilaiseen pyöräilyyn. Kun kärryn sitten pitkän pyörämatkan jälkeen irroittaa, tuntuu kuin olisi villihevosen selässä! Mutta sekin on vain hauskaa, kunhan pysyy satulassa.

Haitat taitavat rajoittua junalla tai bussilla tapahtuvaan siirtymiseen. Kärry ei ole niissä olosuhteissa parhaimillaan, koska sitä ei saa pakattua kovinkaan pieneksi, eikä sitä pysty survomaan samalla tavalla kuin pehmeitä pyörälaukkuja. Kaiken kaikkiaan haitat ovat kuitenkin etuja huomattavsti pienemmät, eikä meillä ole ajatuksia siirtyä pois Bobin käytöstä. Se on seurannut meitä mukana kaikille matkoille, ja lentänyt niin Islantiin kuin Costa Ricaan.

 

Mitkä ovat olleet hyödyllisimpiä varusteita matkalla? Onko mukana ollut jotain epäkäytännöllistä tai turhaa?

Tavallisten leirintävarusteiden lisäksi yksi kirja kummallekin iltalukemiseksi on ehdoton. Mukana on aina myös mausteita pienissä minigrip-pusseissa niin ettei linssipata muodostu liian mauttomaksi. Kameran jalusta on ehkä turhin asia, mitä on ollut mukana. Koska Kaisalta puuttuu pohjelihakset eikä hän siksi jaksa polkea isojen laukkujen kanssa tavaran määrä oli rajattava alusta alkaen aika tiukasti, joten farkkuja, hiustenkuivaajia tai vaihtokenkiä ei ole missään vaiheessa ollut mukana.

Matkalla

Kuinka tarkasti suunnittelette matkareitin etukäteen?

Matkareittimme syntyy matkaa suunniteleessamme kotona varsin karkeana, ja täsmentyy matkan aikana. Lopullinen päämäärämme on lähes aina sovittu, mutta tie sinne elää. Monesti teemme ratkaisuja jopa risteysten kohdalla, hengessä ”tuo tie näyttää mukavammalta”. Olemme huomanneet, että liian tarkka suunnittelu on turhaa – niin usein tulee vastaan tekijöitä, joihin ei ole voinnut varautua millään määrällä suunnittelua. Kyseessä voi olla tietyöt, liian vilkas liikenne, sääolosuhteet, tai positiivisemmalta kannalta uuden matkaseuran löytäminen.

 

Millaisia tavoitteita teillä on päivämatkojen suhteen?

Yleensä tähtäämme noin 100 kilometrin päivämatkoihin. Todellisuudessa keskiarvo jää jonkun varran tuon alle. Matkavauhtimme on useimiten 18–22 kilometriä tunnissa, jolloin pyöräilemme keskimäärin kuutisen tuntia päivässä. Tällä tavalla jää aikaa ruokatauoille, navigoinnille, majapaikan etsimiseen ja yleiselle fiilistelylle.

Pyörämatkoillamme pyrimme myös heräämään ajoissa, niin ettei meidän tarvitsisi pyöräillä pimeällä ja, että illalla jäisi jonkin verran ”omaa aikaa” vain olla ja lukea tai kuljeskella tutustumassa ympäristöön. On huvittavaa, miten pyörämatkoillamme omaksumme hyvin nopeasti agraariyhteiskunnan rytmin – nukkumaan auringonlaskun aikaan, ylös sen noustessa. Tämä ei todellakaan vastaa arkielämämme aikatauluja.

 

Christoffer Islannin ympäri kulkevalla Hringvegurilla.

Christoffer Islannin ympäri kulkevalla Hringvegurilla.

 

Noudatatte molemmat kasvisruokavaliota. Onko se osoittautunut haasteelliseksi pyörämatkaillessa?

Kasvisruokavalion noudattaminen ei ole sen suurempi vaivaa kuin kotonakaan. Käytännössä se merkitsee oman ruuan kokkaamista, sillä huoltoasemat ja pikkukylien kuppilat eivät jostain syystä vieläkään ole kovinkaan kasvisruokaystävällisiä. Kuljetamme siis aina mukanamme retkikeitintä, ja jokaisella matkallamme olemme muutamaa yksittäistä iltaa lukuunottamatta joka päivä syöneet tuhdin lämpimän aterian. Yleensä joko papu-riisipataa tai pastaa. Ja loputon määrä niiden variaatioita. Olemme vuosien mittaan kehitelleet nopeita lajeja, jotka ovat sekä maittavia, että ravitsevia.

On myös myönnettävä, että matkoillamme kuluu suuri määrä leipää, mysliä ja suklaata. Kasvisruokiahan nekin tavallaan ovat.

 

Miten yhteiselo kumppanin kanssa on sujunut reissussa?

Moni kauhistelee ajatusta pitkästä matkasta oman kumppanin kanssa. Me emme toisaalta olisi voineet kuvitellakaan lähtevämme matkaan ilman toista – kumpikaan meistä ei olisi ollut valmis lähtemään matkalle yksin. Toinen tuo mukanaan turvan. ja kaksin ilot tuntuvat tuplasti isommilta, huolet puolta pienemmiltä. Ajatus siitä, ettei voisi illan tullen jakaa toisen kanssa päivän aikana kerääntyneitä ajatuksia ja huomiota, tuntuu kovin vaikealta. Toisesta saa myös tukea silloin kun itsellä saattaa olla raskas päivä. Harvoin kummallakin on paha päivä samaan aikaan.

Monilla tuntuu myös olevan sellainen ajatus, että jos viettää 24 tuntia vuorokaudessa toisen kanssa, syntyy vain riitoja. Vastaisimme tähän kaksiosaisesti. Eninnäkin riitoja ei tarvitse pelätä. Ne syntyvät omia aikojaan, ja katoavat mielistämme samaten ajallaan. Ei niitä voi välttää muuten kun viettämällä yksin koko elämä.

Toisekseen pyörämatkalla ei olla koko aikaa ”yhdessä”. Maantietä pyöräillessä peräkkäin voi olla ja on yksin ajatustensa kanssa. Muu maailma lakkaa olemasta, jopa toinen matkalainen. Ei yhteinen pyörämatkailu merkitse loputonta höpöttelyä, usemmiten puhumiselle ei edes ole edellytyksiä liikenteen melun tai etäisyyksien takia. Toisaalta tauoilla toisen läheisyys ja läsnäolo on ainakin meille ollut ehto matkojen jatkumiselle.

 

Millaisia ongelmatilanteita matkoilta on jäänyt mieleen? Miten niistä selvittiin?

Monesti ihmisten puheissa pyörämatkoihin liittyen korostuu ongelmien pelko. Varsinaiset ongelmat ovat useinmiten kuitenkin varsin arkisia ja jopa triviaaleja – puhjennut rengas ja sade lienevät ne yleisimmät. Niistä selviää ilman sen suurempia sielunvammoja, kunhan asenne on oikea. Näissä tapauksissa varsinainen ongelma on ajatus siitä, että meidän tulisi kyetä hallitsemaan pienimmänkin yksityiskohdan tasolla ympäristöämme. Näin ollen pyörämatkailu saattaa olla juuri oikea lääke kaikkialla vallitsevalle kontrollihalullemme. On tervettä huomata, ettei maailma kaadukaan, vaikka kaikki ei menekään ihan niin kuin olimme kaavailleet.

Toinen puoli on sitten isommat ongelmat, joilta olemme onneksemme välttyneet. On kuitenkin ollut muutama paikka, jolloin meillä oli käsillämme on ollut isompi ongelma. Erikoista kyllä kaikissa näissä tapauksissa on ratkaisu saapunut kuin ihmeen kaupalla aivan ongelman vanavedessä.

Yksi tällainen tapaus saatui puolivälissä matkaamme Nizzaan. Olimme kaatosateen pakottamina löytäneet itsemme pienestä Sontra-nimisestä saksalaiskylästä, jossa tiukan neuvottelun jälkeen pääsimme kotimajoitukseen varsin omalaatuisen miehen luona. Pukeutuneena liian pieniin shortseihin ja polvisuojiin sonnustautuneena hän käveli takaperin rappusissa puhuen koko ajan Christofferille saksaa nopealla tempolla siitä huolimatta, että Christoffer varsin yksiselitteisesti ilmaisi, ettei oikeastaan osaa kieltä. Tunnelma oli suoraan kuin Twin Peaksistä. Meillä oli kuteinkin katto päämme päällä, joten olimme varsin tyytyväisiä.

Seuraava aamukin valkeni kirkkaana, joten kaikki vaikutti olevan parhain päin. Kunnes Kaisa oli laittamassa jalkojaan jalkaa, jolloin tapahtui pahin mitä saatoimme kuvitella – hänen proteesinsa oli rikkoutunut! Holkkia jalkaterään yhdistävä putki ei enää kiinnittynyt. Tai lähemmin tarkasteltuna konstrutktiota yhdessä pitänyt ruuvi oli vastoin kaikkea logiikkaa murtunut ja irronnut. Olimme siis jossain saksalaisessa syrjäkylässä rikkoutunut proteesi käsissämme vailla mitään tietoa siitä miten tilanne saataisiin korjattua.

Christofferin ei auttanut kuin mennä aamuvarhaisella käydä koputtamassa isäntämme ovea kaksiosainen jalka käsissään. Koko saksankielen osaamisen voimin Christoffer ilmoitti oven avanneelle uneliaalle miehelle ”Wir haben ein grosses Problem!”. Yllättäen mies ei ollut ilmoituksesta tai rikkinäisestä jalasta sen enempää ihmeissään, vaan viittilöi Christofferia seruaamaan häntä hiljaa kellariin, muun perheen vielä nukkuessa.

Kellarissa isäntämme käveli työpöytänsä ääreen, poimi käteensä millimetrimitan, mittasi katkenneen ruuvin, todeten sen kuusimilliseksi. Sitten hän käveli toisen työtason äärelle, poimi siinnä makaavan ruuvin käteensä, mittasi sen, ja totesi yksioikoisesti ”Ja. Perfekt!”, ruuvaten sen heti perään paikalleen. Eikä kestänyt kun puoli minuuttia ennen kuin Kaisan jalka oli entistä ehommassa kunnossa!

Tämänkaltaisia pieniä ja suurempia kaikkia todennäköisyyksiä vastaan sotivia sattumia kokee pyörämatkoilla tuon tuosta. Aamu, joka kannaltamme oli alkanut katastrofaalisesti, kääntyikin hetkessä hauskaksi tarinaksi. Ja sattumusten sarja, joka toi meidät kylään, jonne emme olleet suunnitelleet menevämme ja taloon, joka alkujaan ei meitä olisi huolinut, ison ja pelottavan takaperin kävelevän miehen luo, olikin lopulta matkamme pelastus. Mikään määrä suunnittelua ei olisi voinut auttaa meitä.

Tästä ja monesta muusta sattumuksesta olemme oppineet pikku hiljaa hyväksymään sen, että ne ongelmat, jotka tie tuo mukanaan, se myös auttaa ratkomaan.

 

Jokainen päivä on seikkailu.

Jokainen päivä on seikkailu.

 

Kertokaa hankalimmista olosuhteista, joissa olette joutuneet pyöräilemään?

Matkoillamme olemme tutustuneet kaikenlaiseen säähän, kuten suurin osa pyöräilijöistä. Ja useimmiten sää on hankaluuksien ensisijainen lähde. Olemme siis pyöräilleet Islannin kylmässä vailla tarvittavia varusteita (omaa tyhmyyttämme) ja kärsineet kuumuudesta Costa Rican helteessä (pohjoista tottumattomuutta).

Raskain päivämme oli 30 kilometrin siirtyminen Costa Ricassa yhdeltä isommalta tieltä toiselle. Ongelma oli, että siirtyminen tapahtui erittäin mäkisellä ja surkeassa kunnossa olevalla soratielle, jossa jopa alamäet oli talutettava, sillä tien pinta oli niin huonossa kunnossa, ettei pysähtyminen olisi alamäessä onnistunut millään tavalla. Työnsimme siis pyöriämme kärryineen ylös ja alas loputtomia mäkiä, pyähtyen jopa kolmasti mäessä puuskuttamaan. Vesi juomapulloissamme oli tässä vaiheessa noin sata-asteista. Ohiajavat autot nostattivat hengittämistämme edelleen vaikeuttavia pölypiviä. Aurinko ei antanut armoa. Seuraava aamu alkoi oksentamalla, ja sen jälkeen olikin sitten helpompaa.

Tässä vaiheessa normaalilla järjellä varustettu ihminen toteaa ettei kannata kärsiä turhaan ja heittää pyhkeen kehään, mutta pyörämatkailijalle vastaavat vaikeudet vain vahvistavat vakaumusta siitä, että nyt ollaan jonkun suuren äärellä. Viimeistään seuraavana aamuna.

Toinen hankala olosuhde oli Murmanskin tien varrella, jossa sateesta mutainen ja sitäkin kuoppaisempi maantie tarjosi meille kaksi (ikävää) yllätystä. Ensimmäinen tuli, kun pyöriä hitaasti taluttaessamme meille huudettiin jotain epämääräistä ohiajavasta rekasta. Mukana ollut venäjänkielinen ystävämme Lina käänsi meille viestin imperatiivisen muodon seuraavanalaiseksi lauseeksi: ”Häipykää täältä! Heti! Kohta räjähtää!” Olimme tietämättämme keskellä räjäytystyömaata. Eikä aikaa huutajan puheen perusteella ollut mitenkään liikaa.

Hosuessamme pois kovin hitaalta vaikuttavalla tahdilla pelko jyskytti takaraivoissamme. Mieliimme tulvivat ennakkoluuloiset ajatukset siitä, ettei Venäjällä yksi ihmishenki paljoakaan paina. Ehdimme kuitenkin kilometrin pääsää sijaitsevan turvapuomin taakse hengissä. Mutta siellä meitä odottti toinen ikävistä yllätyksistämme. Matkakumppanimme Taina ja Laura olivat menneet muutaman kilometrin meitä edellä, ja nyt Taina seisoi surullisena pyöränsä äärellä. Sen takavaihtaja oli korvakkeineen yhtäkkiä ja varoittamatta repeytynyt irti. Korvake oli pahasti vääntynyt, ja kiinnityskohta oli pelkkää metallisilppua. Ruuvin kierteistä ei enää ollut tietoakaan.

Siinä sitten seistiin sateessa: viisi pyöräilijää jossain venäläisessä korvessa rikkinäinen pyörä edessään 70 kilometriä lähimmästä kaupungista. Jos ei siinä ole hankaluuksia riittämiin, ei tiedä mistä puhuu!

Kaisa pyöräilee yleensä kevyellä varustuksella.

Kaisa pyöräilee yleensä kevyellä varustuksella.

Matkojen jälkeen

Mitä pyörämatkailu antaa teille? Ts. mitä reissuilta jää käteen?

Reissut ovat kasvattaneet itseluottamusta, näemme itsemme nykyään aivan eri tavalla kuin aikaisemmin. Erityisesti huolehtimiseen taipuvaiselle Kaisalle pyörämatkat ovat olleet iso elämys: asioilla on tapana järjestyä, vaikkei aamulla aina tietäisi, mihin illalla päätyy ja minkä puun alle telttansa pystyttää. Kaisa luuli olevansa mukavuudenhaluinen sisätyöläinen, joka istuu koko kesän nenä kiinni kirjassa, mutta löysikin yllättäen itsestään heittäytyjän ja seikkailijan.

Christoffer sen sijan on vanhana partiolaisena tottunut kärsimään ja nauttimaan luonnosta, nyt vain purjevene on vaihtunut maalla kulkevaan välineeseen. Itse matkanteossa on välineestä huolimatta kuitenkin enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroavaisuuksia – luonnon lähellä oleminen, matkateon tietynlainen sattumanvaraisuus, pienten asioiden merkitys. Sekä ennen kaikkea kokemus läsnäolosta. Mitään vastavaa ei voi kokea ilmastoidun asunnon turvassa.

 

Matkanne ovat tallentuneet mm. sarjakuvakirjojen muotoon. Kertokaa hieman prosessin vaiheista.

Christoffer kuvaa matkoilla todella paljon, etenkin nyt kun meillä on veden- ja iskunkestävä kamera. Kaisa taas on vastuussa reissun dokumentoimisesta blogeihin sekä perinteisessä teksti- ja valokuvamuodossa että nopeina luonnosmaisina sarjakuvina. Jokaisesta päivästä tehdään ainakin muutama blogimerkintä, joita on hauska lukea jälkikäteen, kun muistot tien päältä sekoittuvat toisiinsa.

Pyörän päällä on myös aikaa miettiä elämää muultakin kannalta kun vain laskujen maksamisen ja arkihuolia setviessä. Kun on mahdollisuus hiljentyä, voi kuulla myös maailman äänen. Tämänkaltaiset hiljaiset filosofoinnit ovat yksi kirjojemme perusteita. Kirjaamme ne mukana kulkevaan vihkoomme, ja kehittelemme ajatusta niin kauan kun se tuntuu hedelmälliseltä. Pyörämatkalla kaikkeen tällaiseen on aikaa. Eikä rauhaton mielikään vaivaa, kun maisemat alati muuttuvat.

Kotiin palattuamme olemme siis haudutelleet reissun tapahtumia ja hengähdystauon jälkeen alkaneet muuntaa niitä pitkän sarjakuvan muotoon. Koska blogissa kerromme päivittäisistä sattumuksista ja kuvaamme ympäristöämme olemme kirjoissa halunneet sen sijaan korostaa pyöräilijän sisäistä maailmaa. Käsikirjoitukset syntyvät yhteistyönä molempien vuorotellen kirjoittaessa ja muokatessa toisen tekstiä, valmiit piirrokset taas ovat Kaisan käsialaa.

Meille on aina ollut tärkeää tehdä helposti lähestyttävää sarjakuvaa, ja pyörämatkakirjoillamme olemme löytäneet paljon uusia lukijoita. Aihe kiinnostavaa monia sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät itse voisi kuvitella lähtevänsä kuukaudeksi pyöräreissuun – itsensä voittaminen ja turvallisesta kotisohvasta irroittautuminen tuntuvat olevan yleismaailmallisia teemoja.

 

Oletteko jo suunnitelleet uusia matkoja? Oletteko koskaan harkinneet pitkäkestoisempaa reissua?

Lähes joka hetken, jota emme vietä pyörämatkaa tehden, vietämme pyörämatkaa suunnitellessa. Rehellisesti sanottuna suunnittelu tuo meille yhtä paljon iloa kun itse matkan tekeminen. Ehkä kyseessä on eskapismi, mutta varsin tervehenkinen sellainen, sillä se ei käännä selkäänsä maailmalle, vaan kääntyy sitä kohden.

En usko, että kartalta löytyy ainoatakaan maata, jota emme olisi harkinneet pyöräiltäväksi. Seuraava suuntaamme katseemme Kaukoitään – todennäköisesti Japaniin. Matka sinne vaatii kuitenkin enemmän suunnittelua ja ennen kaikkea rahoitusta. Haaveissa on myös useamman kuukauden kestävä Amerikan mantereen ylitys.

Muuten olemme olleet tyytyväisiä joka kesäisiin noin kuukauden kestoisiin matkoihimme – ne ovat tapa päästä eroon arjesta ilman, että tarvitsi jättää kaikkea. Tieto siitä, että koti odottaa matkan jälkeen on meille kummallekin kovin lohdullinen. Mutta koskaanhan ei tiedä, mitä elämä tuo tullessaan. Jo huomenna saattaa olla, ettei kotiamme enää olekaan. Silloin voi löytää tiettyä turvaa ajatuksesta, että maailmassa riittää teitä ja polkupyörällä voi kulkea jokaista niistä.

 

Millaisia neuvoja antaisitte muille pitkää pyörämatkaa suunnitteleville?

Ohjeemme on yksinkertainen: Lähtekää! Älkääkä miettikö liikoja. Aloittakaa vaikka tekemällä matka Suomessa, jossa topografia, ilmasto, tieliikennekäyttäytyminen ja muut käytännöt ovat tuttuja. Jokainen pyörämatkan tehnyt muistaa sen loppuikänsä, ja reissusta syttyy helposti kipinä jatkaa aina vain kauemmaksi ja kohti eksoottisempia kohteita. Älkää murehtiko liikoja etukäteen – ongelmat ovat poikeuksetta ratkaistavissa. Jos ei muuten niin nukkumalla yön yli. Aamulla kaikki huolet saavat usein oikeat mittasuhteet. Ja matka jatkuu.

 

Lisää matkoistamme voitte lukea joka matkalla pitämistämme blogeista:

www.roadtoodessa.blogspot.com
www.costaricabybike.blogspot.com
www.trapinka.blogspot.com
www.hringvegur.blogspot.com
www.deuxvelos.blogspot.com
www.1700km.blogspot.com

Pyörämatka-aiheiseen Expedition 3-kirjaan taas voi tutustua sen omalla sivulla:

expedition3.com

Ja muistakaa, että meille voi aina kirjoittaa, mikäli haluaa kuulla ajatuksiamme maailmasta ja pyöräilystä!

 

Kuvat: Kaisa & Christoffer Leka

Leave a comment

Facebook

Pikavalikko

Yhteistyössä