Matti Rämö

Matti Rämö Gullfossin putouksilla Islannissa.

Matti Rämö on helsinkiläinen toimittaja ja kirjailija, joka on pyörämatkailusta innostuttuaan tehnyt pitkiä pyörämatkoja Euroopassa, Afrikassa ja Aasiassa. Hän on työstänyt reissuiltaan tähän mennessä neljä kirjaa, joista uusin Polkupyörällä Jäämerelle: Tupasvillaa, poroja ja tuntemattomia sotilaita ilmestyy maaliskuussa 2012.

Taustaa


Miten innostuksesi matkapyöräilyyn heräsi? Mikä oli ensikosketus?

8-9-vuotiaana poljin serkkujeni kanssa kesäisin Porissa sellaisia viiden kilometrin matkoja Ulvilaan katsomaan pesäpallo-otteluja. Siitä se alkoi. Sitten 12-vuotiaana poljin yksin Helsingistä Forssaan ja takaisin kahdessa päivässä yksivaihteisella oranssilla Terässiivellä. Se oli ensimmäinen pidempi retki. Pitkän tauon jälkeen löysin retkipyöräilyn uudestaan nelikymppisenä, kun rupesin kuntouttamaan itseäni hankalan sairauden jäljiltä.

 

Reitti

Mistä saat ideat suunnata matkalle johonkin tiettyyn paikkaan?
Ensimmäinen pitkä ulkomaanmatka oli pitkän pähkäilyn ja haaveilun toteutus palata nuoruusvuosien kotiseuduille Sisiliaan, toinen oli surutyömatka Intiaan äidin kuoleman jälkeen, kolmas paluu nuoruuden vaellusvuosille Kaakkois-Aasiaan, neljäs tietoinen halu katsastaa Lappia, viides oli sattumanvaraisempi ja pohjautui ystävän heittoon, että mikset käy Islannissa. Seuraava on luultavasti joku välipolkaisu, joka saattaa saada muotonsa vasta kuukautta paria ennen lomaa, mutta sitten mietin reissua Himalajalle. Eli jokainen matka on omalaisensa, ja yksityiskohtaiset motiivit vaihtelevat. Raakaidean jälkeen käytän 2-6 kuukautta ajatuksen tarkentamiseen.

Suomessa polkeminen liittyy puolestaan vierailuihin tapahtumiiin tai ihmisten luo 100-300 kilometrin päähän, tai pitkän matkan kestävyysharjoitteluun. Polkeminen 50 kilometrin säteellä kotoa on usein sellaista ”mihin nenä näyttää”-improvisointia eli kesäiltaisin voin vain saada päähäni, että tänään käyn vaikka Porvoossa.

Kuinka tarkasti suunnittelet matkareittisi etukäteen?
Pitkiä matkoja luonnehtivat runkoreitit, eli on kiintopisteitä, joiden kautta on aikomus mennä, mutta muutoin saatan hyvinkin muuttaa jo valittuja reittejä lennosta. Mitä vähemmän on yksityiskohtaista suunnittelua, sen parempi.

Mitä apuvälineitä käytät reitin suunnitteluun?
Karttakirjasta suunnitellen karkea idea lähtee. Sitten ryhdyn surffailemaan Google mapsin maastokarttaversiota, jotta saan pinnanmuodoista peruskäsityksen. Sitten haeskelen mahdollisimman tarkkoja paperikarttoja joko kirjakaupoista tai netistä tilaamalla. Suomessa polkemista varten kannattaa hankkia Pyöräily GT -karttoja. Ihastuin niiden tarkkuuteen ja reittivinkkeihin Jäämeren matkallani.

 

Matkalla

Onko sinulla jokin tietty päiväbudjetti, johon pyrit matkalla?
Karkea ajatus peruspäiväbudjetista on toki. Se riippuu siitä, missä mennään ja onko teltta mukana. Keski-Euroopassa ja Pohjoismaissa pitäisi selvitä 35-40 eurolla/päivä telttaillessa, Itä-Euroopassa 20-30 eurolla, Kaakkois-Aasiassa 15-20 eurolla ilman telttaa ja Intiassa 5-15 eurolla. Tämä vuoden 2010 hintatasoilla. Isoissa kaupungeissa menee enemmän rahaa. Kulutan rahaa virvoitusjuomiin eli vieläkin halvemmalla pääsisi.

Matkustat omavaraisesti. Kyllästyykö leirielämään?
Leireily on matkanteon suola. Yöpaikan löytäminen on sellainen pieni haaste, joka valpastaa mielen väsyneenäkin. Mitä lähemmäksi pääsee merta, järveä, jokea, koskea tai vesiputousta sen hienompaa, mutta kyllä ihan perusmetsäleiri, vaikka muutaman vuoden vanhalla hakkuuaukiolla on kesällä sykähdyttävää, kun voi nukahtaa luonnon ääniin. Joskus joutuu majailemaan kevyessä liikenteen melussa. Näin on käynyt varsinkin Euroopan-matkoilla, kun olen vaeltanut läpi tiheään asuttuja seutuja, mutta päivän raadannan jälkeen sekin on ihan OK. Oman leirin kasaamisessa on parasta ajankäytön vapaa rytmitys ja rauha haahuilla.

Mikä on suosikkiruokaasi pyörämatkalla?
Mantelit, rusinat ja seesaminsiemenpatukat ovat se runko, jolle kaikki rakentuu. Kaakkois-Aasissa söin paljon nuudelikeittoja, jotka ovat ravitsevia ja monipuolisia, Intiassa taas riisiä ja linssejä. Telttaillessa tyydyn kikherne- ja hernesäilykkeisiin, juustoon ja banaaneihin. Ensisijaista on muonan funktionaalisuus. Makunautinnot tulevat sitten jos ovat tullakseen.

Olet matkustanut lukuisissa maissa. Millainen kielitaitosi on?
Italia, englanti ja ruotsi sujuvat hyvin. Saksaksikin osaan jotain selittää ja venäjästä tunnen aakkoset. Mutta näillähän ei kaikkialla pärjää, eli pitää osata improvisointi, huitominen, elehtiminen ja muutaman sanan luova toistelu. Kannattaa yrittää oppia jokunen sana paikallista kieltä missä onkaan. Aivan naurettavan pienellä sanvarastolla saa luotua ihan erilaisen lähestymistunnelman ihmisten kanssa. Jotkut kielet ovat tosin kyllä aika vaikeita, esimerkiksi Kaakkois-Aasiassa olin suurimman osan matkasta lähes täysummikko. Ei vaan luonnistunut lyhyiden melodisten tavujen laulanta.

 

Varusteet

Onko sinulla jokin tietty filosofia varusteiden suhteen?
Samoilla vaatteilla ja varusteilla pyrin liikkumaan kuin normaalioloissakin. Tietty jotain pitää hankkia.

Matkaat ns. ”tavallisella” pyörällä. Miten olet varustanut sen retkikuntoon?
Tavallisesta pyörästä ovat jäljellä enää runko ja vaihdemekanismit. Luottomekaanikon kautta lähden pitkille matkoille. Ja reissusta toiseen ideat tarkentuvat, niin kuin esimerkiksi väljien lokasuojien vaihdattaminen, mikä ei operaationa ole ihan yksinkertainen.

Olet omavarainen myös huollon suhteen. Millaisia työkaluja kuljetat mukanasi?
Tien päällä sitten pyrin omavaraisuuteen. Rengaspuuhien lisäksi pinnanvaihto on kuulunut useimmilla matkoilla vakiopuhiin, joskus se pitää tehdä myös rataspakan puolelta, eli mukana kulkevat myös ”ketjuruoska” ja pakan avaaja. Polkimen ulosvedin on sitten myös erikoisempi väline, mutta muutoin ihan perustyökaluilla matkaan, jakoavain, meisselit, kuusiokulma-avaimia, rengastyökalut, pinnojen kiristysavain. Varaosia on mukana, myös polkimet ja jarrupalat, vaikkei jarrupaloja olekaan koskaan tarvinnut tien päällä vielä vaihtaa.

Millaisia varusteita pidät mukana yhteydenpitoa varten?
Kännykkä on vuosituhannen vaihteesta, mutta enimmäkseen sillä pärjäilen. Se kestää putoamisiskujakin. Islannissa oli mukana myös miniläppäri ja paikallinen mokkula. Aiemmilla matkoilla olen nettipisteissä viettänyt aikaa isommissa ja pienemmissä kaupngeissa.

Mistä varusteista et luopuisi mistään hinnasta?
Kypärästä, pumpusta ja valoista.

 

Kirjoittaminen

Miten teet muistiinpanoja matkan aikana?
Illan päätteksi vihkoon tai viimeistään aamulla. Muutoin muistikuvat alkavat korvautua uusilla elämyksillä, sillä päivät tien päällä ovat täynnä monenlaisia tuntemuksia ja havaintoja. Blogipäivityksiä olen tehnyt reissusta kerran viikossa tai kahdessa viikossa.

Kuinka kauan niiden läpikäymiseen ja työstämiseen menee aikaa?
Päivittäin aikaa kuluu matkalla puolisen tuntia. Nettipisteissä yleensä 2-4 tuntia kerrallaan, mutta sitten, kun ryhdyn muistiinpanoista leipomaan kirjaa, niin pitää googlata rajusti lisää ja lukea lähdeteoksia. Kirjaksi saakka kuukauden-parin matka jalostuu 7-10 kuukaudessa, ja kyllä siihen aika tarkkaan vapaa-aika hupenee. Sosiaaliseen elämään ei kovin paljoa aikaa jää. Toistaiseksi olen jaksanut kirjoittaa kirjan per vuosi, mutta jossain kohtaa on pakko harventaa tahtia.

 

Ongelmat ja sattumukset

Millaisia ovat olleet hankalimmat olosuhteet, joissa olet pyöräillyt?
Raju sivuvastainen tuuli, sade ja lämpötila alle 10 astetta ovat kyllä ikävä yhdistelmä. Vaarallisinta on puuskittainen navakka sivutuuli, joka voi toisinaan lähes tuupata pois tieltä tai voi heittää pientareelta keskemmälle tietä ja jos siinä kohtaa ovat linssit vähän sumeana, niin tarkkana saa olla. Jos taas lämpötila nousee yli 40 asteen, niin sitten kannattaa jo pysytellä poissa keskipäivän auringonpaahteesta.

Etelä-Tunisiassa oli vaikeita hetkiä. Yhtenä päivänä olin aika lähellä lämpöhalvausta. Toisena päivänä vietin kahdeksan tuntia tierummussa piilossa auringolta, kun hillitön kuumuus alkoi jo aamukymmeneltä ja jatkui iltakuuteen saakka. Heinäkuussa ei kannata lähteä Saharaan polkemaan, ei edes Saharan reuna-alueille. Kotioloissa olen työmatkapyöräilyä harrastanut etelärannikon raa’assa pakkassäässä -27 asteeseen saakka, mutta retkelle en enää lähtisi niissä lämpötiloissa. Porvooseen ja takaisin olen polkenut pikkupakkasilla sadan kilometrin reissun. Kyllä pakkanen on hellettä pahempi.

Millaisiin ongelmiin olet törmännyt liikenteen suhteen? Vaarallisin paikka pyöräillä?
Helsingin Hämeentie on kyllä ruuhkassa aika paha Kurvista Hakaniemeen. Jos siitä selviää, niin sitten selviää melkein mistä vaan. Vilkasliikenteiset tunnelit ovat ikäviä. Kuusi kilometriä meluisassa, tunkkaisessa ja ahtaassa tunnelissa on pitkä ja stressaava kokemus. Intiassa ajoin kerran jyrkkää rinnettä auringonpaisteesta pimeään tunneliin ja se oli pelottavaa, kun kovassa vauhdissa kaikki valo katosi äkkiä.

Puolassa ja Italiassa olen sompaillut olemattomilla pientareilla kehäteiden liikenteessä rekkojen seassa. Intiassa tuli kaikenlaisia outoja tilanteita vastaan, varsinkin pimeässä, kun esimerkiksi vastaan tulevat ohittavat isot autot pakottivat pimeälle pientareelle pitkien ajovalojen loimutessa, enkä aina tiennyt mihin väistin. Kaikkien kaoottisinta on ollut intialainen kaupunkiajo, mutta hyvä puoli siellä ovat alhaiset tilannenopeudet.

Pari kertaa olen kaatunut reissussa. Ensimmäisellä kerralla jäin kapealla ja autiolla maantiellä tuijottelemaan takapyörääni liian pitkään ja takarengas lipsahti asfaltilta parikymmentä senttiä alemmaksi pientareelle, jolloin kaaduin kyljelleni tielle. Toisella kerralla sateen liukastuttama limainen pikku kevyen liikenteen puusilta Alpeilla oli kuin jäälle olisi yhtäkkiä ajanut, mutta kumpikin kaatuminen jätti enemmän psyykkisiä naarmuja kuin fyysisiä.

Oletko kokenut olosi turvattomaksi missään vaiheessa?
Tunisiassa pikkupojat viskelivät kerran pikkukivillä, ja kerran kovasta vauhdista mopopojat tuuppasivat sarvista. Intiassa taas motoristinuoret tarttuivat pimeässä kerran kuorman päällä olleesta vararenkaasta kiinni eli siinä olisi voinut pahassa paikassa kaatua. Näiden kiusantekojen pelästymisten lisäksi en ole oloani turvattomaksi tuntenut eikä matkoillani ole mitään varastettu.

Mainitse jokin hienoimmista ja huonoimmista hetkistä matkoiltasi?
Välimerelle saapuminen, Chott el Jeridin suolajärven näkeminen horisontissa ja Gangesille saapuminen. Islannissa taas tunsin olevani aivan täysin perillä ihan vaan tavallisen pikkujoen varrella vuonon pohjaan laskevassa laaksossa. Huonoja hetkiä ovat olleet nuo kaatumiset. Pakkasyö Norjan Finnmarkissa pääsi kerran yllättämään tylysti. Thaimaassa aggressiiviset koirat saivat pari kertaa pinnan palamaan oikein kunnolla.

 

Lopuksi

Millaisia neuvoja antaisit ensimmäiselle pitkälle matkalle lähtevälle pyöräilijälle?
Varusteiden toimivuutta kannattaa testata tien päällä ennen matkaa. Aikataulu on hyvä jättää todella väljäksi ja oletettuun kilometrimäärään kannattaa lisätä kolmannes, niin ollaan lähempänä todellista matkamäärää. Valot eteen ja taakse ja heijastintarroja joka suuntaan. Talvipyöräily on hyvää mentaalitreeniä muuttuviin olosuhteisiin ja yllättäviin tilanteisiin.

Onko suunnitteilla uusia pitkiä pyörämatkoja?
Himalajalla Pohjois-Intiassa haluaisin käydä kiipeilemässä. Ja joskus etäämpänä tulevaisuudessa ajattelin polkea Helsingistä Lähi-itään, joko Kairoon tai Jerusalemiin. Porvoossakin voisin käydä. Sinne on tarpeeksi pitkä matka, että siinä ehtii päästä reissupolkemisen tunnelmiin. Jopa sään vaihtumisen ehtii hyvin tuntea.
Rengasrikkoja Saharassa Polkupyörällä Intiassa – Lehmiä, jumalia ja maantiepölyä Polkupyörällä Thaimaasta Vietnamiin – Hymyn voimaa ja sodan jälkiä Polkupyörällä Jäämerelle – Tupasvillaa, poroja ja tuntemattomia sotilaita

Leave a comment

  1. Viikon fillari 42/2012 – Ti amo! | -mip-10-15-12

Facebook

Pikavalikko

Yhteistyössä